Feel
Olen lyhyt, mutta sisukas. Haluan auttaa ihmisiä, sen minkä pystyn. Tässä tekstissä on minun totuuteni. Jos meinaat lopuksi haukkua minua itserakkaaksi niin lopeta lukeminen tähän paikkaan. Ehkä kaikkien on joskus myönnettävä totuus itsestään. Tässä minun tuntemukseni...
Olin pienenä lyhyt ja sosiaalinen. Ravintoloiden leikkipaikoissa kysyin tyttöjen nimiä ja halusin tutustua jokaiseen vastaantulijaan. Olin pienessä ja suuressa päiväkodissa, mistä minulla on vieläkin yhteyksiä kavereihin. Tahdon olla kaikkien kaveri. Toisen satuttaminen on minusta liian väärin. Monet satuttajat päästetään pälkähästä, vaikka ei pitäisi. Nyt monet varmaan ajattelevat "Olet itsekkin kiusannut ja satuttanut monia ja päässyt kaiken lisäksi pälkähästä". Kyllä ajattelet juuri nyt aivan oiken. En ole täydellinen, mutten ajattele niinkään, että olen pässyt pälkähästä. Tiedätkö, hyvä lukija paljonko minä olen katunut, jos olen satuttanut jotakuta. Ja luit oikein, olen satuttanut ihmisiä, mutten tahallani.
Minulla on ollut riitoja ja en väitä etteikö ne johtuisi minustakin. Yritän kovin olla hyvä ihminen, enkä suoraan sanoen tiedä, olenko sitä mitä yritän. Asiat joita tahdon olla on: Hyvä ihminen, auttavainen, tunteikas, hyvä ystävä, tuki ja turva, hyvä kuuntelija ja ennen kaikkea rakastettava. Tiedän kyllä mitä monet ajattelevat minusta. Jotkut ajattelevat minun olevan säälittävä, ärsyttävä, tunkeva ja mitä muuta kamalaa. Oletteko koskaan miettinyt mitä koen parhaillaan. En uskonutkaan niin. Koulussa se ei ehkä näy. En halua olevani heikko. Yritän olla tunteideni kanssa vahva. Sitä ei ehkä koskaan näe, että minulla ei ole kaikki kunnossa, mutta sisältä olen usein murtunut. Minulla on liikaa vanhoja muistoja mielessä enkä saa niitä pois. Se on vain tosi asia. Ja sen kanssa minun on elettävä. Älkää kuitenkaan huolehtiko liikaa. En ole kuitenkaan ajetellut edes itseni satuttamista, jos sitä mietitte. En tiedä mistä nämä johtuvat, mutta joskus minulla on päiviä, jolloi olen päivänsäde. Niinä päivinä ajattelen kaiken tulevan kuntoon ja kaikkea hyvää. Niinä päivinä treenaan hymy kanssani ja minun on helppo hymyillä. Mutta ne päivät, kun olen hukassa ja yksin. Niinä päivinä tarvitsen tukea ja turvaa. Usein, jos minulla on huono olla, minulta tullaan kysymään "Mikä vaivaa, voinko jotenkin auttaa?" tässä vastaus: En tiedä mikä minua vaivaa, mutta jos haluat auttaa, tarvitsen halauksen ja huolenpidon tunteen. Minulta kysytään myös olenko ok? Kuulette varmaan joka kerta vastaavani: " Joo o, kaikki on hyvin", vaikken oikeasti tarkoita sitä. Yleensä silloin minulla on todella huono olla, mutta en halua vaan jakaa huonoa oloa. Pakko sanoa, että tunnen oloni lähes kokoajan yksinäiseksi. Tunnen, ettei kukaan näe minua tunnin jälkeen. Tuntuu kuin olisin yksin tässä suuressa maailmassa. Tämä voi kuulostaa täysidiootilta, mutta sanonpahan kuitenkin, että blogi on minulle kuin paras kaverini. Voin luottaa siihen, ettei se kerro asioitani eteenpäin. Se tuntee minut. Kirjoitan sille kaiken mitä pienessä päässäni liikkuu, vaikka en niitä tekstejä julkaisekaan. Se on minulle tärkeä.
Ehkei minulla ole parasta mahdollista huumorintajua, tai en ole edes kaikkein kaunein, mutta pitäisikö minun olla jotta tulisin hyväksytyksi. En sääli itseäni. Haluan vain sanoa tunteeni. Jonkun mielestä voin olla kaunis, mutta toisen taas en. Ei toisten mielipiteelle voi sanoa mitään. Mutta yrittäkää olla edes juoruilematta tai haukkumatta. Ei jokaisen tarvitse olla mikään Kylie Jenner tai Kim Kardashian ollakseen kaunis. Kauniiksi luetellaan myös sisäinen kauneus. Monesti kuullaan: " Oletpa sä kaunis", ja tarkoitetaan ulkoista, mutta ajatteletteko koskaan ennen ihmisen tuomitsemista hänen sisäistä kauneuttaan. Joku ulkoisesti mielestäsi ruma voi olla sisältä hyvin kaunis. Sitä ei vaan näe silmillä, sen kokee. Joku toinen on taas ulkoisesti todella kaunis, mutta sisältä täys idiootti.
Jos minua kehutaan, se saa heti ilon sisälleni. Vaikka sitä ei näe kehumisen jälkeen aina, olen silti hyvin iloinen. Harvoin saan mitään kehuja, tai sitten en vain muista niitä, mutta ilkeitä katseita saan ainakin. Se on minulle ok, mutta siinäkin rajansa.
No nyt olen sanonut jo jonkin verran tästä aiheesta, joten minulla on vielä vähän sanottavaa kirjoittamisesta...
Jos jollakin on huono olla ja hän menee puhumaan jollekkin ammattilaiselle, minä kirjoitan kaiken blogii. Kirjoittamisessa saan tunteeni ulos. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa itkin niin, etten ole koskaan kirjoittaessa itkenyt niin paljoa. Rakastan kirjoittaa. Jos minua vaivaa jokin, yleensä kirjoitan siitä jonnekkin. Kyllä puhuminenkin auttaa, mutta kirjoittaminen huomattavsti enemmän.
Toivon, että tämä herätti mietintää ja että tykkäsitte. Tervetuloa takaisin! PS. Jos löydät kirjoitusvirheitä, kerro vain koska kirjoitin tämän vauhdilla ja halusin vain julkaista...
Olin pienenä lyhyt ja sosiaalinen. Ravintoloiden leikkipaikoissa kysyin tyttöjen nimiä ja halusin tutustua jokaiseen vastaantulijaan. Olin pienessä ja suuressa päiväkodissa, mistä minulla on vieläkin yhteyksiä kavereihin. Tahdon olla kaikkien kaveri. Toisen satuttaminen on minusta liian väärin. Monet satuttajat päästetään pälkähästä, vaikka ei pitäisi. Nyt monet varmaan ajattelevat "Olet itsekkin kiusannut ja satuttanut monia ja päässyt kaiken lisäksi pälkähästä". Kyllä ajattelet juuri nyt aivan oiken. En ole täydellinen, mutten ajattele niinkään, että olen pässyt pälkähästä. Tiedätkö, hyvä lukija paljonko minä olen katunut, jos olen satuttanut jotakuta. Ja luit oikein, olen satuttanut ihmisiä, mutten tahallani.
Minulla on ollut riitoja ja en väitä etteikö ne johtuisi minustakin. Yritän kovin olla hyvä ihminen, enkä suoraan sanoen tiedä, olenko sitä mitä yritän. Asiat joita tahdon olla on: Hyvä ihminen, auttavainen, tunteikas, hyvä ystävä, tuki ja turva, hyvä kuuntelija ja ennen kaikkea rakastettava. Tiedän kyllä mitä monet ajattelevat minusta. Jotkut ajattelevat minun olevan säälittävä, ärsyttävä, tunkeva ja mitä muuta kamalaa. Oletteko koskaan miettinyt mitä koen parhaillaan. En uskonutkaan niin. Koulussa se ei ehkä näy. En halua olevani heikko. Yritän olla tunteideni kanssa vahva. Sitä ei ehkä koskaan näe, että minulla ei ole kaikki kunnossa, mutta sisältä olen usein murtunut. Minulla on liikaa vanhoja muistoja mielessä enkä saa niitä pois. Se on vain tosi asia. Ja sen kanssa minun on elettävä. Älkää kuitenkaan huolehtiko liikaa. En ole kuitenkaan ajetellut edes itseni satuttamista, jos sitä mietitte. En tiedä mistä nämä johtuvat, mutta joskus minulla on päiviä, jolloi olen päivänsäde. Niinä päivinä ajattelen kaiken tulevan kuntoon ja kaikkea hyvää. Niinä päivinä treenaan hymy kanssani ja minun on helppo hymyillä. Mutta ne päivät, kun olen hukassa ja yksin. Niinä päivinä tarvitsen tukea ja turvaa. Usein, jos minulla on huono olla, minulta tullaan kysymään "Mikä vaivaa, voinko jotenkin auttaa?" tässä vastaus: En tiedä mikä minua vaivaa, mutta jos haluat auttaa, tarvitsen halauksen ja huolenpidon tunteen. Minulta kysytään myös olenko ok? Kuulette varmaan joka kerta vastaavani: " Joo o, kaikki on hyvin", vaikken oikeasti tarkoita sitä. Yleensä silloin minulla on todella huono olla, mutta en halua vaan jakaa huonoa oloa. Pakko sanoa, että tunnen oloni lähes kokoajan yksinäiseksi. Tunnen, ettei kukaan näe minua tunnin jälkeen. Tuntuu kuin olisin yksin tässä suuressa maailmassa. Tämä voi kuulostaa täysidiootilta, mutta sanonpahan kuitenkin, että blogi on minulle kuin paras kaverini. Voin luottaa siihen, ettei se kerro asioitani eteenpäin. Se tuntee minut. Kirjoitan sille kaiken mitä pienessä päässäni liikkuu, vaikka en niitä tekstejä julkaisekaan. Se on minulle tärkeä.
Ehkei minulla ole parasta mahdollista huumorintajua, tai en ole edes kaikkein kaunein, mutta pitäisikö minun olla jotta tulisin hyväksytyksi. En sääli itseäni. Haluan vain sanoa tunteeni. Jonkun mielestä voin olla kaunis, mutta toisen taas en. Ei toisten mielipiteelle voi sanoa mitään. Mutta yrittäkää olla edes juoruilematta tai haukkumatta. Ei jokaisen tarvitse olla mikään Kylie Jenner tai Kim Kardashian ollakseen kaunis. Kauniiksi luetellaan myös sisäinen kauneus. Monesti kuullaan: " Oletpa sä kaunis", ja tarkoitetaan ulkoista, mutta ajatteletteko koskaan ennen ihmisen tuomitsemista hänen sisäistä kauneuttaan. Joku ulkoisesti mielestäsi ruma voi olla sisältä hyvin kaunis. Sitä ei vaan näe silmillä, sen kokee. Joku toinen on taas ulkoisesti todella kaunis, mutta sisältä täys idiootti.
Jos minua kehutaan, se saa heti ilon sisälleni. Vaikka sitä ei näe kehumisen jälkeen aina, olen silti hyvin iloinen. Harvoin saan mitään kehuja, tai sitten en vain muista niitä, mutta ilkeitä katseita saan ainakin. Se on minulle ok, mutta siinäkin rajansa.
No nyt olen sanonut jo jonkin verran tästä aiheesta, joten minulla on vielä vähän sanottavaa kirjoittamisesta...
Jos jollakin on huono olla ja hän menee puhumaan jollekkin ammattilaiselle, minä kirjoitan kaiken blogii. Kirjoittamisessa saan tunteeni ulos. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa itkin niin, etten ole koskaan kirjoittaessa itkenyt niin paljoa. Rakastan kirjoittaa. Jos minua vaivaa jokin, yleensä kirjoitan siitä jonnekkin. Kyllä puhuminenkin auttaa, mutta kirjoittaminen huomattavsti enemmän.
Toivon, että tämä herätti mietintää ja että tykkäsitte. Tervetuloa takaisin! PS. Jos löydät kirjoitusvirheitä, kerro vain koska kirjoitin tämän vauhdilla ja halusin vain julkaista...
Kommentit
Lähetä kommentti