Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Our World

Kävelin yks ilta pihalla pimeessä. Kattelin ylös tähti taivaalle ja mun ajatukset alko muodostuu tekstiks... me ei koskaan ajatella, millanen maailma on meidän ympärillä. Mä olen kasvanut tässä maailmassa. Tässä kaupungissa, joka on Suomen valtiossa. Tähän maailmaan mahtuu monenlaista laidasta toiseen. Mä olen nähnyt kuinka ihmiset huokuu onnesta. He itkevät ja hymyilevät samaan aikaan. Olen nähnyt kuinka ihmiset onnistuu saavuttamaan unelmansa ja toiveet toteutuu. Olen nähnyt, kun he nauravat kuollakseen ja ovat onnellisimpia juuri sillä hetkellä. Se on tämän meidän suuren maailman hyvä puoli. Tästä maailmasta löytyy myös se toinen puoli. Mä olen nähnyt kun ihmiset on menettäny rakkaansa ja itkenyt monta tuntia. Olen nähny surua ja väkivaltaa. Olen tuntenut sen, kun maailma painaa päälle kuten moni muukin. Kun tuntuu siltä, kuin mikään ei onnistuisi. Mä olen nähny, kun viattomia rankaistaan. Mä olen nähnyt, kuinka paljon moni kärsii. Tässä maailmassa me olemme eläneet. Täällä miss

Lempeys ei ole heikkous

Hei! Minä mietin tosi usein riitänkö minä. Entäs jos kukaan ei koskaan huolisi minua millään tavalla. Entäs jos kaikki katsoisi minua kuin olisin ollut juuri onnettomuudessa. Kuin olisin jokin muukalainen. Entäs jos kaikki esittäisivät ystävääni vain säälistä. Olenko nolo? Olenko säälittävä? Niitä asioita en voi tietää. Joskus mietin myös sitä, että mitä ihmiset ajattelevat minusta kun kuljen ohi. Ajattelevatko he, että olen kaunis, vai ajattelavatko he, että olen kuin metsässä kasvanut. Sitä en ehkä koskaan saa tietää, mutta sen tiedän että en ole ainakaan täydellinen. Mietin, että tarvitseeko minun värjätä kauniit brunetet hiukset että minut hyväksytään. Pitäisikö minun pysyä koko ajan muodin perässä ja ostaa kalliita vaateita joka viikolle. Entäs jos en tee sitä. Hylkäävätkö kaikki minut. Jos kaadun keskelle vesilammikkoa, mitä ihmiset ajattelevat tai tekevät. Alkavatko kaikki nauramaan, vai auttavatko he? Jos kompastun jalkoihini keskelle käytävää, miten ihmiset reagoivat? Miett