Minun kilpirauhas tarinani
Moi murut!
Mun kilpirauhas-tarina julkaistiin nyt viimeisimmässä Kilpi-lehdessä. Sen ansioista saan sen nyt julkaista myös tänne. Ottakaa huomioon, että olen kirjoittanut tämän 2019 talvella joten nykyään lääkitys hieman erilainen. Sekä kieliopista tullut lisää oppia, joten kirjoitusvirheitä on (kopioin suoraan lehdestä)! Laitan vielä alas linkin kilpirauhasliiton sivuille, josta voit käydä lukemassa tekstin lehdestä. Ottakaa hyvä asento ja naposteltavaa. Tässä teille mun tarina sairastuneena:
Vuonna 2011 minulle alkoi tulla erikoisia oireita. Olin tosi herkkä ja väsähtänyt sekä nukuin erityisen paljon. Saatoin nukkua yössä yli 12 tuntia ja naamani turvotti. Herkkyys näkyi myös koulussa jatkuvina väsymyksestä johtuvina itkukohtauksina. Keho ei vaan yksinkertaisesti toiminut.
Saman vuoden syksyllä oireet alkoivat pahenemaan ja äiti vei minut tutkimuksiin. Vuoden 2012 loppupuolella seurattiin labra-arvojani ja tilannetta tarkemmin. Arvot huononivat koko ajan entisestään, joten kilpirauhaslääkitys aloitettiin 25 mikrogramman tyroksiinilääkityksellä. Lääkitys on muuttunut iän ja hormonien muutosten takia.
Kuudennella luokalla alkoi tulla erikoisempia oireita. Näköni huononi ja jouduin käymään silmälääkärillä ja minulla käytettiin monia laseja. Silloin minulta mitattiin taas arvot ja ne olivat heikentyneet, joten silmäongelmat johtuivat siitä. Silloin lääkitystäni vahvistettiin hieman. Annosta ei koskaan laskettu, koska oireita vaan ilmeni.
Muutama vuosi sitten minulta otettiin testiksi lääkitys pois, jotta nähtäisiin kilpirauhasen toiminnan vahvuus. Silloin lääkkeetön aika oli n. 3 viikkoa. Oireita lääkkeettömyydestä alkoi tulla heti. Viikon päästä lääkkeen lopetuksesta olin ihan kauheassa kunnossa. Silmät ja kasvot turvottivat. Olin koko ajan väsynyt ja lihakset ei meinannut keretä palautumaan ennen seuraavaa treenipäivää. Koulussa ei meinannut pysyä hereillä ja aivojen toiminta tuntui kaukaiselta ajatukselta. Se oli yhtä raatamista, kun tuntui, ettei mikään onnistunut. Parin viikon päästä lääkkeen takaisin ottaessani huomattiin, kuinka olo alkoi paranemaan.
Viime joulukuussa lääkkeen poistoa testattiin vielä viimeisen kerran. Tiesin heti, kuinka huono olo minulle siitä tulee, joten yritimme katsoa äidin kanssa niin, ettei mitään erityisen tärkeää, esimerkiksi kokeita, olisi lähiaikoina. Yritimme sijoitaa ajan sellaiseen kohtaan, että jos tulee oireita niin ne eivät vaikuttaisi liikaa elämääni.
Lääke poistettiin ja aloin huomata jo seuraavina päivinä oireita. Tiesin, että jos tämä vielä jatkuu, niin tulen olemaan "ihan kuin kuollut". Niin siinä sitten kävikin. Oireet pahenivat päivä päivältä. En jaksanut nousta sängystä ja pelkkä kävely tuntui raskaalta. Kehoni tuntui olevan erityisen hitaalla. Kasvot turposivat ja olisin pystynyt nukkumaan koko päivän. Elämä tuntui häviävän ottelun. Kun sitten parin vaivaisen ja erityisen raskaan viikon jälkeen minut vietiin labroille, ikään kuin arvoissani olisi näkynyt tuskani. Arvoni ei ole koskaan ollut niin huonot. Ei ihme, että oloni oli ollut ihan hirveä. Lääke otettiin heti tulosten jälkeen takaisin ja oloni helpotti jo parin päivän jälkeen.
Tällä hetkellä lääkkeeni on ollut käytössä jo päälle 2 kuukautta ja viimeisimmät arvot lääkkeen takaisinoton jälkeen ovat olleet todella hyvät. Oloni on normaali ja jaksan keskittyä enkä tarvitse kuin 10 tuntia yössä unta ollakseni pirteä.
Olen nyt siis sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa päälle kuusi vuotta, jonka aikana minulle on sattunut ja tapahtunut ties mitä. "Taistelua tämä on ollut, mutta tähänkin asti selvitty, joten miksei loppuunkin asti. Rankkaa tämä sairaus on, mutta sekin on hoidettavissa. Eikä se ole koskaan minua missään estänyt". Olen harrastanut samanaikaisesti monta lajia, eikä se ole minua estänyt, Joskus ollut vaikeampaa ja joskus helpompaa.Niin se vain menee. Siihenkin tottu. Tsemppiä ja tukea sekä iloa elämään niille, jotka ovat taistelleet saman asian kanssa.
LINKKI LEHTEEN (avaa lehti "numero 4/2019" sekä mene eteenpäin kunnes tulee "Minun tarinani")
Kiitos, kun luit!
Mun kilpirauhas-tarina julkaistiin nyt viimeisimmässä Kilpi-lehdessä. Sen ansioista saan sen nyt julkaista myös tänne. Ottakaa huomioon, että olen kirjoittanut tämän 2019 talvella joten nykyään lääkitys hieman erilainen. Sekä kieliopista tullut lisää oppia, joten kirjoitusvirheitä on (kopioin suoraan lehdestä)! Laitan vielä alas linkin kilpirauhasliiton sivuille, josta voit käydä lukemassa tekstin lehdestä. Ottakaa hyvä asento ja naposteltavaa. Tässä teille mun tarina sairastuneena:
Vuonna 2011 minulle alkoi tulla erikoisia oireita. Olin tosi herkkä ja väsähtänyt sekä nukuin erityisen paljon. Saatoin nukkua yössä yli 12 tuntia ja naamani turvotti. Herkkyys näkyi myös koulussa jatkuvina väsymyksestä johtuvina itkukohtauksina. Keho ei vaan yksinkertaisesti toiminut.
Saman vuoden syksyllä oireet alkoivat pahenemaan ja äiti vei minut tutkimuksiin. Vuoden 2012 loppupuolella seurattiin labra-arvojani ja tilannetta tarkemmin. Arvot huononivat koko ajan entisestään, joten kilpirauhaslääkitys aloitettiin 25 mikrogramman tyroksiinilääkityksellä. Lääkitys on muuttunut iän ja hormonien muutosten takia.
Kuudennella luokalla alkoi tulla erikoisempia oireita. Näköni huononi ja jouduin käymään silmälääkärillä ja minulla käytettiin monia laseja. Silloin minulta mitattiin taas arvot ja ne olivat heikentyneet, joten silmäongelmat johtuivat siitä. Silloin lääkitystäni vahvistettiin hieman. Annosta ei koskaan laskettu, koska oireita vaan ilmeni.
Muutama vuosi sitten minulta otettiin testiksi lääkitys pois, jotta nähtäisiin kilpirauhasen toiminnan vahvuus. Silloin lääkkeetön aika oli n. 3 viikkoa. Oireita lääkkeettömyydestä alkoi tulla heti. Viikon päästä lääkkeen lopetuksesta olin ihan kauheassa kunnossa. Silmät ja kasvot turvottivat. Olin koko ajan väsynyt ja lihakset ei meinannut keretä palautumaan ennen seuraavaa treenipäivää. Koulussa ei meinannut pysyä hereillä ja aivojen toiminta tuntui kaukaiselta ajatukselta. Se oli yhtä raatamista, kun tuntui, ettei mikään onnistunut. Parin viikon päästä lääkkeen takaisin ottaessani huomattiin, kuinka olo alkoi paranemaan.
Viime joulukuussa lääkkeen poistoa testattiin vielä viimeisen kerran. Tiesin heti, kuinka huono olo minulle siitä tulee, joten yritimme katsoa äidin kanssa niin, ettei mitään erityisen tärkeää, esimerkiksi kokeita, olisi lähiaikoina. Yritimme sijoitaa ajan sellaiseen kohtaan, että jos tulee oireita niin ne eivät vaikuttaisi liikaa elämääni.
Lääke poistettiin ja aloin huomata jo seuraavina päivinä oireita. Tiesin, että jos tämä vielä jatkuu, niin tulen olemaan "ihan kuin kuollut". Niin siinä sitten kävikin. Oireet pahenivat päivä päivältä. En jaksanut nousta sängystä ja pelkkä kävely tuntui raskaalta. Kehoni tuntui olevan erityisen hitaalla. Kasvot turposivat ja olisin pystynyt nukkumaan koko päivän. Elämä tuntui häviävän ottelun. Kun sitten parin vaivaisen ja erityisen raskaan viikon jälkeen minut vietiin labroille, ikään kuin arvoissani olisi näkynyt tuskani. Arvoni ei ole koskaan ollut niin huonot. Ei ihme, että oloni oli ollut ihan hirveä. Lääke otettiin heti tulosten jälkeen takaisin ja oloni helpotti jo parin päivän jälkeen.
Tällä hetkellä lääkkeeni on ollut käytössä jo päälle 2 kuukautta ja viimeisimmät arvot lääkkeen takaisinoton jälkeen ovat olleet todella hyvät. Oloni on normaali ja jaksan keskittyä enkä tarvitse kuin 10 tuntia yössä unta ollakseni pirteä.
Olen nyt siis sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa päälle kuusi vuotta, jonka aikana minulle on sattunut ja tapahtunut ties mitä. "Taistelua tämä on ollut, mutta tähänkin asti selvitty, joten miksei loppuunkin asti. Rankkaa tämä sairaus on, mutta sekin on hoidettavissa. Eikä se ole koskaan minua missään estänyt". Olen harrastanut samanaikaisesti monta lajia, eikä se ole minua estänyt, Joskus ollut vaikeampaa ja joskus helpompaa.Niin se vain menee. Siihenkin tottu. Tsemppiä ja tukea sekä iloa elämään niille, jotka ovat taistelleet saman asian kanssa.
LINKKI LEHTEEN (avaa lehti "numero 4/2019" sekä mene eteenpäin kunnes tulee "Minun tarinani")
Kiitos, kun luit!
Kommentit
Lähetä kommentti